Kaupunki- ja matkakuvaus

Matka syvän siniseen Mayotteen – paratiisikohteeseen, jolla on pimeä puoli

Tämä saari Itä-Afrikan rannikon edustalla ei ole kovinkaan tunnettu matkakohde. Valtameren keskellä Mosambikin ja Madagascarin välissä on koralliriuttojen ympäröimä Mayotte, tuliperäisten Komoreiden vanhin saari. Tämä merimiesten ja vankien kansoittama saari on muinoin ollut merkittävä kauppakeskus ja merirosvojen tukikohta, ja kauniiden laguuneidensa ja monipuolisen merielämänsä ansiosta se on sukeltajien suosiossa ja yksi heidän visusti pitämistään salaisuuksista. Jos etsit rauhaa ja hiljaisuutta palmujen katveessa, tai autioita hiekkarantoja ja sinisiä laguuneja, tämä paikka on sinua varten. Luonnonkaunis Mayotte on todellakin aivan uskomaton paratiisi.

Vuodesta 2014 lähtien tämä Ranskan viides merentakainen departementti on myös virallinen osa EU:ta. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi tämä kaukainen saari on jo pitkään ollut strategisesti tärkeä.

Vihdoinkin – loma! Neljä viikkoa leppoistusta tiedossa. Mikset siis vaihtaisi maisemaa – mieluiten mahdollisimman kauas! Varsin spontaanisti ja hyvin kevyin valmisteluin pakkasin laukkuni, tartuin kameraani ja lähdin tervehtimään vanhaa ystävääni Pariisista. En itse juurikaan tunne koko saarta, ja ennen lähtöäni päätin tutustua tarkemmin maahan ja sen kansaan ja erityisesti siihen, miten eri etniset ryhmät pystyvät elämään yhdessä sopusoinnussa, kuten olin jostain lukenut.

Matka

Nopein tapa päästä saarelle on lentää sinne Nairobista tai Réunionin ja Madagascarin kautta. Uskaltauduin vilkaisemaan nopeasti alas, kun aloitimme laskeutumisen kohti pientä naapurisaarta Petit Terreä, ja havaitsin tällöin, miten pienelle maapläntille keskellä ääretöntä, sinistä valtamerta kone oli laskeutumassa. Se on varmastikin haaste jopa kaikista kokeneimmillekin lentäjille. Suuremmat koneet eivät yksinkertaisesti voi laskeutua saarelle. Laskeuduimme turvallisesti, minkä jälkeen lähdimme yhteysaluksella Grande Terren naapurisaarelle ja sen pääkaupunkiin Mamoudzouhun. Sieltä lähdimme yhteistaksilla kapeita teitä pitkin saaren keskellä olevaan vuoristomaiseen viidakkoon ja Combanin läpi syrjäiseen Tsingonin kylään, jossa minun oli tarkoitus viettää neljä viikkoa ystäväni ja hänen viisihenkisen perheensä vieraana.

Ranskan unohtuneet lapset

Matkatessani kylään huomioni kiinnittyi siihen, miten paljon lapsia saarella on – lapsia tuntui olevan kaikkialla silmänkantamattomiin. Yli kaksi kolmasosaa väestöstä on alle 20-vuotiaita. Lapset saapuvat Mayotten rannoille joukoittain, sillä heidän vanhempansa ovat istuttaneet heidät veneisiin toiveissaan tarjota heille parempi tulevaisuus. Nuorisotyöttömyys on tähtitieteellinen, sillä turvapaikanhakijoiden vyöry on luonut valtavan tarpeen työpaikoille.

Mayotten naiset

Toinen huomiota herättävä seikka saarella ovat Komoreiden naiset värikkäissä chiromaneissaan eli perinteisissä kietaisuhameissaan, jotka suorastaan räjäyttävät saaren väriloistoon. Mayotten naiset tunnetaan kauneudestaan ja sulokkuudestaan mutta myös älykkyydestään. Heillä on erityisasema heimokulttuurissa, joka on edelleen voimissaan. Tämä saari on yksi maailman viimeisimmistä matriarkioista. Täällä esimerkiksi perheen koti kuuluu naiselle, mikä antaa hänelle valtavan itsenäisyyden ja autonomian. On kiehtovaa nähdä, ettei tämän perinteen ja muslimivaltaväestön uskomusten välille synny ristiriitaa.

Lue lisää

Illanhämyn pitkäkyntiset

Makit eivät ainakaan ole eläimistä ujoimpia. Ne asustelevat ympäri saarta. Varhain illalla, juuri ennen hämärää, ne kerääntyvät katoille ja sähköpylväisiin, kokoontuvat pieniksi ryhmiksi ja aloittavat hyökkäyksensä kyliin.

Joka perjantai yhteisen iltarukouksen Maghribin jälkeen kaapuihin pukeutuneet ihmiset virtaavat ulos kaduille lukuisista moskeijoista. Koko ympäristö alkaa sykkiä elämää. Ihmiset pysähtyvät juttelemaan ja huikkaavat tervehdyksiä. Vaikuttaa siltä kuin Mayotten kansa eläisi vieläkin harmoniassa luonnon kanssa, ja se pitää paikkansa myös isäntäperheeni kohdalla. Naapurin kukko herätti minut varhain joka aamu hetkeä ennen auringonnousua ja hyvin tutuksi tullutta rukouskutsua.

Ilot de Sable Blanc – valkoiset hiekkarannat ja siniset laguunit

Tämä valkoisella hiekalla peittynyt saari on veden pinnalla muutaman tunnin vuorokaudesta, kun vuorovesi on alhaalla, jolloin sinne pääsee veneellä. Vuoroveden noustessa valkoinen hiekkaranta häviää vähitellen näkyvistä mereen. Tämä ilmiö teki minuun pysyvän vaikutuksen, ja se oli tämän retken henkilökohtainen kohokohtani.

Kalustovalinnat

Keskustelin Olympuksen kanssa ennen lähtöä neljän viikon seikkailulleni, ja sain mahdollisuuden kokeilla OM-D E-M10 Mark II ‑kameraa ja muutamaa Olympus PRO ‑malliston objektiivia, mukaan lukien M.Zuiko Digital ED 40-150mm F2.8 PRO varustettuna M.Zuiko Digital 1.4x MC 14 ‑telelisäkkeellä. Molemmat objektiivit vaikuttivat hyviltä valinnoilta, enkä katunut tätä päätöstä. Ne ovat tänäkin päivänä kiinteä osa matkakuvauskalustoani. Nämä objektiivit ovat ehdottomia suosikkejani korkeatasoisen kuvanlaadun ja terävän piirtonsa ansiosta. Ja mikä parasta, ne ovat myös erittäin valovoimaiset. Jälki, jonka tämä roisketiivis, 5-akselisella kuvanvakaajalla varustettu kamera varustettuna 40–150 mm:n teleobjektiivilla tuottaa ajettaessa veneellä täydellä vauhdilla kovassa aallokossa, on aivan uskomatonta. Kyseessä oli todellinen tulikoe tälle kokonaisuudelle, ja se läpäisi sen ongelmitta!

Valokuvaushaasteet

Katukuvauksen suhteen tämä alue on melko riskialtis – erityisesti kokemattomille kuvaajille. Vallitseva tilanne on epävakaa, ja yleinen ilmapiiri henkii köyhyyttä ja arkielämän armottomuutta. Turvallisuudenkaipuuni nousi täysin uusiin sfääreihin tietyillä alueilla. Tämän lisäksi monet muslimit suhtautuvat kielteisesti valokuvaukseen, mikä ei ainakaan helpottanut omaa kuvaamistani. Jos mukanani ei olisi ollut luotettuja paikallisia, suurin osa ottamistani kuvista olisi jäänyt vain haaveeksi.

Toisesta viikosta eteenpäin varmistin, että mukanani oli rajusti karsimani kokoonpano, jota kanniskelin mukanani halvassa olkalaukussa, joka ei herättäisi huomiota. Kameran nostaminen silmälle oli aina riski, ja se herätti ohikulkijoiden huomion. Ei siksi, etteivätkö he olisi nähneet kameraa aiemmin, vaan siksi, että käyttämäni kamera oli selvästikin arvokas kapine. E-M10 Mark II:n kaltaisen peilittömän ja kompaktin kameran hiljainen suljinääni oli minulle kultaakin kalliimpi tällaisissa ääriolosuhteissa, kun tavoitteena oli saada edes muutama kuva taltioitua joutumatta ongelmiin.

Tämä siitä huolimatta, että minun oli luovuttava alun perin suunnittelemastani valokuvausprojektista saavuttuani.

Tämän matkan aikana ymmärsin, että valokuvaukseni tulisi nyt keskittyä lukuisten luvattomien pakolaislasten toivottomaan tilanteeseen.

Kirjoittaja ja kuvaaja: Shamsan Anders

Lue lisää